Diario

Vaikka Marraskuun laulujen kakkososan piti vain pyyhkiä I:n snagariuhon jälkeisiä veriä ja ketsuppeja pois naamalta, niin kyllä ML I:nkin pyyhkäistään ojaan siinä sivussa. Jopa niin uskottavasti, että levyn mittaisen Motörhead-tripin Viikatteen tuotannossa soisi olevan jo ohitse. Sohjoisen tunnelman maalailu räminäextralla (snagarivinkki kai tämäkin) kun toimii huomattavasti paremmin kuin pelkkä (monotoniseksi käyvä) räminä.

ML I toki ampaisi listaykköseksi, aiheuttaen viitisen vuotta Viikate-taivalta seuranneessa ristiriitaisia fiiliksiä. Ja tällä tarkoitetaan juuri sitä kuuluisaa tunnetta, jossa kauan sitten löydetty rakas yhtye pomppaa parrasvaloihin (vaiko sittenkin Marrasvaloihin?) ja saa itsensä pahimmillaan näyttämään itsensä myyneeltä. No, Viikate ei toki myynyt itseään, mutta harmittavan keskinkertainen ML I oli Motör-pastisseineen ja tasaisine riffijatkumoineen. Yhtyeen asemaa tämän herran elämässä korostettakoon, vaikka sillä, että kyseinen kiekko lienee silti enemmän kuin hyvä. …